Joululoma tuntuu loputtomalta, mutta toisaalta kotiinpaluuseen on enää alle viikko.

Lomaa olen viettänyt mummolassa perinneruokiin perehtyen ja pipoja tehtaillen. Kiisselistä tuli mehukeitto ja puurosta kiisseli, suurustaminen on vaikea laji. Huomisen suunnitelmissa on karjalanpaistikokeilu, ukin suunnitelmana on "odottaa kuolemaa". Tuntuu raskaalta katsoa toisen tuskaa ja hukassa olemista.

Sissin syntymäpäiväpipo on tupsua ja päättelyä vaille valmis ja jälkijoulupaketin viidestä piposta on valmistunut päättelyä ja tupsua vaille kaksi ja puoli. On tässä onneksi vielä muutama päivä aikaa ja teoreettinen peruspiponopeus on pipo per ilta. Tupsuille ja päättelylle on varattava niinikään varmaan yhden illan verran.

Kuvia ja kunnon juttuja luvassa toivottavasti pian.

Etsintäkuulutus.

Kun jaksaisi ladata kameran akun, niin voisi vaikka kirjoitella joulusta. Tai siitä, miten Skotlannin reissusta tulikin Edinburgh-Cambridge -retki ja siitä, miten kotona on kiva olla.

Jos jonkun mummilla tai kummilla sattuu olemaan resepti sellaiseen kiisseliin, jossa on luumua ja riisiä ja mahdollisesti omenaakin, niin otan sen kiitollisena vastaan. Ukki on esittänyt siitä toiveita jo toistamiseen ja mummi ei jättänyt jälkeensä minkään valtakunnan reseptiä.

To the sticks.

I did know that the North coast of Northern Ireland is on the edge of Europe and that Finland isn't exactly the centre of the universe either. But little did I know that the travel from Belfast to Tampere would take me 18,5 hours.

First I flew to London and was lucky enough to do my last Christmas shopping at the Belfast City Airport as the WHSmith still had some football magazines left.

Then I flew to Arlanda, the main airport of Sweden. I thanked the Higher powers of placing the Starbuck's right next to my gate and sat and read for two hours.

Then...

... right before boarding - they announced that the flight was overbooked and they were looking for two volunteers to stay behind, take the late evening flight and get a 300-euro travel voucher (or 150 euros cash) as a refund. I got up, got my white cane out from my bag and rushed to the gate.

Then I waited some 7 hours more (I should've called my friend L. right away and made a quick visit to Stockholm, but realized it too late...) at the airport, then flew to Tampere just to hear that my brother's car was dead...

I missed the ridicilously cheap Northern Irish taxis when I paid 33 euros for my 12-mile-journey, but was more than happy to sit to the ready supper table and get to bed after such a long day!

The Story of Random Royal Mail.

Once upon a time neitinomad sent three packages to her home country. They were sent before the 10th of December, but by the 20th they still had not arrived. She also ordered some photographs that were sent to her from England on the 9th of December and promised to arrive within 3-5 working days. They arrived on the 19th. Her Christmas cards were quite late when she sent them on the 15th and the 16th of December. But not to worry! They arrived on the 19th and the 20th.

Dear Random Royal Mail - where are the three parcels that were sent first?

Panic attack.

Weeks and months of talk and rumours of the event where people drink SO much and act SO irresponsibly and throw up SO much.

Dark room, flashing lights.

The smell of alcohol and cigarettes.

Music, so loud that you can't hear where people walk, where the doors are. Don't even imagine having conversations.

So dark you can't see the persons face and eyes even when they're beside you.

Buffet table with foreign food you don't recognize. Are there nuts?

People asking why you are quiet - those people you would never want to know. Others don't ask and I can't share.

The symptoms of a panic attack I had a year ago came back yesterday while preparing for the Christmas party.

It was difficult to breath. Difficult to talk without crying, so I cried alone. I felt dizzy and counted minutes go by. But I managed to sit still for the meal, I can recall one conversation I had and I fled to my room early, found my earplugs and slept restlessly while the hell down below was screaming and shouting together with the bass and the artists on the dj's playlist.

Secret Santa.

The Secret Santa brought gifts to the people on this hill today. I did my share as Santa's little helper and here the result - little luxury to everyday life!

The handmade button is made of coconut and the yarn is a mix of cashmere and merino wool. There is a safety pin behind it.

Validation.

Sometimes Someone greater seems to have the big picture so well thought through that even us can notice it. I led an evening reflection yesterday, showed a video and we talked about encouragement and our power to decide if we want to see and support the good things around us or destroy and harm and spread negativity. Today Ronnie showed this short film, Validation, that is exactly what I wanted to message yesterday. And no, he wssn't in my reflection.



I might have written about our wheel of validation earlier in the autumn. How one morning we spontaniously sat down with our teas and coffees and spun a pen to point at one of our mates at a time and validate them. Amazing experience! This is what a community is at its best.

Tyyriitä tervehdyksiä!

Tuin yhteisömme taloutta ostamalla meidän omia joulukortteja. Sen tein myös ihan ilomielin, sillä kortteja oli valikoimassa useitakin potentiaalisia vaihtoehtoja, eikä hinta (10kpl/3,5puntaa) ollut mielestäni liian huima. Joulukirjeitä on kirjoiteltu ja liimailtu höysteeksi muutamaan korttiin ja lisätervehdyksiäkin runoiltu, kun tilaa näissä jättikorteissa riittää. Eilisissä huonekekkereissä kierrettiin jokaisen talossa-asujan huone ja Leenan hoteista löytyi mahtava joulukorttityöpaja, jonka tuotos putkahtaa yhden blogin lukijan postiluukusta toivottavasti vielä ennen joulua. Korttirumban yllättävin osuus olikin sitten postissa, jonne ensimmäisen 12 kappaleen satsin kiikutti naapurin lasten äiti, joka niin ikään on täällä perheineen vapaaehtoisena. 12 isoa korttia Suomeen kustansi 12 puntaa! Dear, kuten pailliset tyyriistä tuumaavat.


Kevennykseksi tarjottakoon S:n perheineen lähettämä joulukortti, joka riemastutti ensin minua ja sitten lounasseuruettani, joka oli tikahtua hotdogeihinsa. Ihan mahtavaa! Kuulemma tyypit näyttää siltä, kuin olisi vähän enemmänkin puunattu kuvaa varten!

Rennot ranteet.

Kun asuu maassa, jossa vetämättömän ja eristetyn talon rakentaminen tuntuu olevan vähintäänkin elämää suurempi haaste, on vain oikein ja kohtuullista, että syntymäpäiviään juhlinut saksalainen vapaaehtoinen (jonka kanssa ollaan tätä käsittämätöntä rakennusinsinööriyttä taivasteltu) sai lahjaksi ranteenlämmittimet (kuulostaapa tyhmältä nimeltä, onko niille joku parempi?). Valmiinahan nämä on olleet jo viikon päivät, mutta aurinkoa ja kuvausolosuhteita on odoteltu tovi jos toinenkin.

Malli on allekirjoittaneen omasta päästä, nappien ripustamista lankaan ennen neulomista testailin taas ja lanka on lahjaksi saatua lohenpunaista silkin, villan ja jonkun keinoaineen sekoitusta.

Uusia haasteita neulomiseen on nyt haettu - japanilaisista ohjekirjoista. En lupaa minkäänlaisia tuloksia.

Baby business.

Babies are small - the wee cardigans are quickly done. That's something I've noticed this autumn and therefore my neighbours wee baby cousin got something soft and tiny for Christmas too. Hat is related to a traditional Finnish kypärämyssy/siksakpipo and the mittens are totally from my brain.

Juuri, kun olin eilisessä iltahetkessä päässyt sanomaan, että yhteisöelämä on osoittautunut odotuksiani helpommaksi ja kun universumikin hyvitti karkkivarkauden lataamalla saavillisen namuja eteen seuraavana päivänä työkokouksessa, syntyy illansuussa niin massiivinen päihdekeskustelu puolen tiimin kesken, että meikäläisen usko ihmiskuntaan alkaa olla jo koetuksella. Välillä olen aika varma, että ainoa ero alkoholistiparantolaan on se, etteivät täällä olevat ihmiset koe mitään tarvetta tai halua parantua.

Keskustelijoiden luonteenpiirteetkin ovat näin muutaman kuukauden jälkeen jotain muutakin kuin pelkkää hymynaamaa ja onnea sekä auvoa. Yksi kokee, ettei hänen tarvitse panostaa tiimiin muutoin kuin nauramalla toisten suorituksille ja puutteille, vaikkei itse ota edes riskiä ja yritä. Toinen koittaa saavuttaa neuvotteluratkaisun kiristämällä ja muutamat komppaavat karismaattisempia sen minkä kerkeävät. Toisinaan soisin, että kaikille olisi luotu selkäranka, terve järki ja kyky katsoa toisia silmiin, mutta kun ei niin ei.

Ei varmaan auta kuin pohtia, että missä menee omat rajat, millaisessa bileluolassa tahtoo asua ja mitä muita vaihtoehtoja kevääksi on tarjolla, jos todella alkaa tökkiä.

Vällyjen välissä.

Esimieheni Leena on kaikkien pimeää pelkäävien vilukissojen kuningatar ja käsityöinnostukseni alkumetreillä hän esittikin toiveen neulotusta kuumavesipullon suojuksesta. Kuumavesipullottomassa Suomessa varttuneille kerrottakoon, että suojukseton kumilurtsukka kylkeä vasten aiheuttaa palovammoja ja pelkkään pyyhkeeseen kääriminen ei välttämättä suojaa tarpeeksi hyvin, jos nukkuja sattuu olemaan liikkuvaista sorttia. Syys-lokakuinen päiväretkeni Colerainen pastellivauvasävyiseen lankakauppaan tuotti tulosta ja löysinkin Debbie Blissin ihania kalliita lankoja, joista puolet käytin tähän projektiin. Raidoista olen pitänyt aina, väreistä ja kontrasteista samoin. Joten ihailkaa ja ihailkaa vähän lisää! Mietin myös idean kaupallistamista, joten jos halukkaita kuumavesipulloasiakkaita löytyy, voin tehtailla näitä ihan myyntiinkin (ja ostaa tietty myös kuumavesipullon, kun Suomesta niitä on vaikea saada).

Toisten karkkeja ei saa syödä.

Toisinaan yhteisöelämä on raivostuttavaa. Kun eniten kaipaisi herkkuja työviikonlopusta selvittyään, joku sika on mennyt ja syönyt laatikollisen suklaata, joka oli tarkoitettu muille (mm. minulle).

Jotkut muut saa samanlaiset kilarit, jos holipitoiset juomat on menneet väärään kurkkuun.

Millie's mittens

"My mittens are still not in your blog!" said Millie for the hundreth time. "I want you to write about my mittens and make me famous and official!"

So here it is, Millie!

Millie's mittens were the most painful project so far but giving birth to babies sometimes is ;) The pattern is simple and looks nice but knitting witht two yarns is somewhat frustrating which led to several weeks of postponing and procrastinating. Finally, a month after her birthday, they were ready.

When it comes to Millie, she has all the reasons to be famous in my blog. She is a wonderfully talented American who speaks Spanish and is probably the least judgemental person I've ever met. As we say back home, "seura tekee kaltaisekseen" ("company makes you similar"), my aim for the year is to hang around her as much as I can.

A couple of other projects got done this weekend, so stay tuned!

Once upon a time...

... there was London. The London that is always there, waiting for me. The London that surprises every time. The discovery this time was Brick Lane. I bought something small and nice from the Design Museum and walked my favourite walk from the Finnish church to the DM. Such lovely old warehouses, there must be lovely loft apartments behind all those windows.

Neuletehtaalta päivää.

Naapurin pikkunapero vietti eilen kaksivuotispäivää ja minä neulaisin tyypille perinteisen aran-neuleen. Vähän huolettaa, että mahtaakohan se istua, kun poika on aika pitkänhuiskea ikäisekseen, mutta äitinsä jo suunnitteli ottavansa kaksivuotiskuvia villapaidan (ja pojan) kanssa, joten eiköhän se siitä. Pojan äidilläkin on blogi, sieltä voi katsella tarkempia kuvia.

Noin muuten vapaapäivät on kuluneet vähän hiljaisissa ja alakuloisissa merkeissä, mikä lie pms tai kurjuuden multihuipennus pukkaakaan nyt päälle, en tiedä. Katsoin tilille ja saldo oli sen mukainen, ettei ainakaan ensi viikon vapaapäivinä tarvitse kuvitella menevänsä yhtään minnekään tuppulan kahvilaa pidemmälle, kaikki paikallisturismi jääköön ensi kalenterivuoteen. Vauvaneuleita on väännetty myös tänään, tilaustyönä josta palkkaakin toivon mukaan heruu vähäsen.

Hyvää itsenäisyyspäivää - Happy Finnish Independence Day!

Tämän päivän iltahartaudessa halusin viettää itsenäisyyspäivän juhlia. Ulkosuomalaisuus aiheuttaa tietynlaista kansallistunteen nousua, mutta olin ilahtunut siitä, että sain viettää itsenäisyyspäivää juuri itseni näköisesti. Linnanjuhliin kurkistin sen verran, että googlasin Angry Birds -mekon kuvan kun siitä naamakirjassa alkoi olla viitteitä ja yhtään sotilasparaatia tai veteraanipuheenvuoroa en ole kuunnellut tai lukenut.

Tällä viikolla satanut "ensilumi" (= rännän ja rakeiden sekainen loskahuntu, joka sulaa pois muutamassa tunnissa) ja talojen heikohko lämmitystaso ovat pitäneet keskusteluissa stereotypian Suomen ilmastosta, minä kun hytisen paljon paikallisia helpommin. Hartaudessa tahdoinkin puhua muista kuin stereotypioista ja etsin vimmaisesti Youtubesta muutakin VisitFinlandin materiaalia kuin alasti järvenjäällä punaisessa pipossa avantoa etsiskelevät, kekkaloivat sedät. Onnekseni ystäväni päivitti naamakirjaan Joan Baezin version Finlandiasta - alkuperäinen melodia, hipihtävät sanat. Avot ja voila!

Keskusteltiin kansallis- ja itsenäisyyspäivistä. Miten Ruotsissa sitä ei juhli juuri kukaan juuri mitenkään, Saksassa kansallistunteen nostaminen koetaan hyvin helposti epäilyttäväksi, Yhdysvalloissa patrioottinen pöhötys aiheuttaa monissa samankaltaisia tunteita kuin meidän kotoinen meininki minussa ja miten Pohjois-Irlannissa konsepti saa eri merkityksen vastaajasta riippuen. Olin onnellinen, kun mukana oli tuttuja ihmisiä, sillä kun kolme minuuttia ennen tilaisuuden alkua oivaltaa, että kansallispäivä ja traditiot on aika tulenarka aihe tässä maassa, nousee kylmä hiki ja adrenaliinitaso korvissa kohisten!

Illan tarjoiluina toimi paketillinen hapankorppuja!

Movember.

Täällä kartutettiin syöpätietoisuutta kasvattamalla risupartoja ja ties mitä viiksiviritelmiä yleisen siisteyden ja perhesovun kustannuksella. Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin (ja tämän talon miesväki haivenia rapsiessaan). Kun joukolla kasvatettiin, niin joukolla sitten parturoitiinkin. Naapurissa isä opetti taaperotkin hokemaan, että "viikset, viikset".

Lissun pipu.

Tein Lissulle pipun, ennen kuin se palasi takaisin kotimaahansa. Tupsua tehdessä en ihan hahmottanut, että kuinka iso pahviraami tarvitaan tupsua varten ja se homma sitten pääsi vähän karkaamaan käsistä. Lankaa meni parisataa grammaa, puoliksi pipoon ja puoliksi tupsuun.

Lähteminen on surkeaa, tai etenkin se jääminen kun toiset lähtee. Täällä vapaaehtoisia tulee ja menee, joulukuussa sanotaan heipat neljälle lähtijälle. Jokaisesta lähtijästä jää tyhjä kolo.

Äiti kävi täällä.

Äiti ja miehensä kävivät kylässä, varsinainen pikavisiitti torstai-illasta lauantai-iltaan, mutta ei se mitään, mukavaa oli. Vietiin isäntäperheen vanhemmat päivälliselle ja meillä oli oikein mukavaa, arvelinkin, että kaikki vanhempani pitävät toisistaan.

Äidin mielestä mun elämä on kuin vuoden mittainen rippileiri, "voi olla sitten vaikeuksia palata normaalielämään". Ihan sama, tykkään tästä kuplasta :)

My host dad says my English is more fluent than Furry's :P "The hippie shoeless guy" was one of the most popular topics at the dinner table.

I've got a chocolate calendar and a home to go to tonight - if I find the right bus.

Puppy love!

When you need to get relaxed, there's no better way than having a date with a puppy. This beautiful girl is living in the family of my friend from work. She's a westie, 13 weeks old. My heart melts!

Suomalaista jouluaskartelua.

Töihini liittyen olen menossa kouluvierailulle, jossa toistakymmentä 8-10-vuotiasta saa tunnin tehopläjäyksen Suomi-tietoutta ja -aktiviteetteja. Koska lumihiutaleita askarrellaan täälläkin (vaikkei täällä lunta yleensä sadakaan), niin päätin sitten esitellä tämän askartelun ja jakaa kuvalliset ohjeet teillekin.

Olen palannut.

Kodista kotiin.

Kotiin, jossa ovella tultiin juosten vastaan.
Kotiin, jossa on halattu, kysytty kuulumisia, pussattu päälaelle ja kohdeltu niinkuin ennenkin.
Kotiin, jonka enkunkieleen täytyy totutella.

Kotiin, jonka vuoksi kannatti tehdä henkilökohtainen kävelyennätys, 27 min, 2-2,5 mailia mäkistä tietä yli kymmenkiloinen rinkka selässä.

Kotona on hyvä olla. Äitikin tulee kylään ihan pian.

Äidin tumput.

Valmistuivat jo lokakuulla, postitin ne myöhäisenä syntymäpäivälahjana Suomeen ja unohdin ottaa kuvat. Nyt hautajaisreissulla asia korjattu.

Mummolan marraskuu. November at grandparents'.

The sun is dying. It doesn't rise every day and when it does, it's so beautiful that it makes you cry. It makes you think about the granny who loved the beautiful sunny days. And the darkness and all the shades of dead and grey make you think of the granny who was tired and ill and ready to go. I miss her so much. She is present all the time, in all the non spoken words, in every deep breath my granda takes. The November in this home is so different from the November in the other.

For the internationals I can tell that the sunset photos have been taken between 2 and 3 in the afternoon.