Naapurin pikkunapero vietti eilen kaksivuotispäivää ja minä neulaisin tyypille perinteisen aran-neuleen. Vähän huolettaa, että mahtaakohan se istua, kun poika on aika pitkänhuiskea ikäisekseen, mutta äitinsä jo suunnitteli ottavansa kaksivuotiskuvia villapaidan (ja pojan) kanssa, joten eiköhän se siitä. Pojan äidilläkin on blogi, sieltä voi katsella tarkempia kuvia.
Noin muuten vapaapäivät on kuluneet vähän hiljaisissa ja alakuloisissa merkeissä, mikä lie pms tai kurjuuden multihuipennus pukkaakaan nyt päälle, en tiedä. Katsoin tilille ja saldo oli sen mukainen, ettei ainakaan ensi viikon vapaapäivinä tarvitse kuvitella menevänsä yhtään minnekään tuppulan kahvilaa pidemmälle, kaikki paikallisturismi jääköön ensi kalenterivuoteen. Vauvaneuleita on väännetty myös tänään, tilaustyönä josta palkkaakin toivon mukaan heruu vähäsen.

2 kommenttia:
Koko ajan vain upeampia ja upeampia neuleita! Taidan kohta tilata villatakin sinulta... =D
-R
Pistetään listalle ;)
Lähetä kommentti