maanantai 9. tammikuuta 2012

Fisherman's Friend and the first lesson of Irish men




Jo ennen joulua valmistui toivepipo, josta oli tarkat speksit kuosia, korvienpeittoastetta ja värisävyjä myöten. Onnekseni käänteisen pipon malli täsmäsi vaatimuksiin aika hyvin ja hautajaisreissulla löytyi sopiva lankakin. Ja mitä tulee miehiin - kurttuoppintuntia ovat ainakin jotkut osanneet jo odottaa. Nelisen (!!) vuotta sitten teimme joulukuisen Dublinin retken Apteekintädin ja O:n kanssa. Matkan hedelmällisintä antia lienee kurttu, tuo kaikkia irlantilaismiehiä kuvaava lyhyt ja ytimekäs laatusana. Mikä se kurttu sitten on? Kuten havaitsemme, Ronin päätä koristaa kalastajamainen asuste, juuri ja juuri korvan ylimmän viidenneksen peittävä pipo, joka on taitettu hienoisesti kaksinkerroin. Pipo sijaitsee irlantilaisen takaraivolla hieman kipaa muistuttavaan tyyliin siten, että (otsa)hiukset (mikäli niitä on) saavat valtoimenaan rehottaa päähineen reunan alta. Voimme havaita kuvasta myös toisen irlantilaiskurtuille hyvin tyypillisen piirteen: naurunrypyt. Uloimmasta silmäkulmasta (kyllä, esimerkiksi allekirjoittaneella ne ovat ensisijaisesti sisäkulmassa) säteittäin ohimon ja korvan suuntaan etenevät rypyt ovatkin olennainen osa kurttua - jopa siinä määrin, että niiden voi aavistella vaikuttaneen myös termin muodostumiseen. Tällä havaintoyksilöllämme, Ronilla, naurunrypyt ovat erityisen hyvin havaittavat, sillä ne etenevät myös posken yläosaa pitkin. Tämän Frozen Planet -tyylisen luontodokumentin jatko-osaa voitte odotellakin sitten taas muutamia kuukausia.

4 kommenttia:

jude kirjoitti...

Ajattelin jo hetken että olit löytänyt jonkun ihanan irkkuhaitarin. Sit olisin erityisesti ollut kade!

neitinomad kirjoitti...

Jude, no news on that front ;) katsoa saa muttei koskea!

Ex-apteekintäti, kyllähän sen ohjeenkin mukaan pipo pitää taittaa!

Anonyymi kirjoitti...

Niin, toi käänteinen pipo, mut me puhutaan nyt eri pipoista :)

-Ex-apteekintäti

neitinomad kirjoitti...

Oho, joo, sori! En näköjään katsonut, että mitä postausta olit kommentoinut. Mut joo, ton toisen pipon taittamista varten pitäs neuloa vähän pidempi siitä alun suorasta osuudesta, tällaisena se näyttää vähän tyhmältä. Tosin, myönnettäköön, 21cm pitkänä se on vähän pitkä ja tulee joko silmille tai jää vähän töröttämään päälaelta.