And I voted number 2.

Morning bus to Dublin. Freezing cold, knitted half a sock, shared a bus with a lot of Asians and wondered how the border control knew to check this bus - and lift of bunch of co-travellers from it. The control is scary in a way.

Dublin was freezing cold too. For some reason the lovely footpaths along the river were closed. I had checked the opening times of the Amnesty International's Freedom Cafe but when I walked in it wasn't Amnesty cafe anymore. I sat down, had tea and a scone. The best scone I've ever had.

I walked to the terrible tourist trap, also known as Grafton, the shopping street between Temple Bar and St Stephen's Green. A quick visit to HMV was succesful - I now own the Coldplay's newest. I walked around the park twice before calling my dad for directions. The instructions and the front door pictures on the Finnish embassy's website don't really help if the embassy is actually inside the block and you can see only this much from the street. If you ffirst maage to take a look at the right gateway. Or what do you think?
Well, at least they had Fazer's chocolate (and patronising office ladies).
Then I babysat for fellow volunteers so that they had the chance to flee together to the nearest Starbuck's and chat on Facebook with each other. ;) The kids were great, they slept for two hours and played and ate bisquits for five before their parents returned. Nothing is cuter that a two-year-old who just woke up from a long nap!

I trotted back to the Ruby Duck Cafe and ate a salad that was so gorgeous that I got tears in my eyes (!). And tea and a scone, of course. The chef said I had a Finnish accent and that he used to have a Finnish girl friend.

The train ride back was brilliant, Connolly station was easy to navigate, ticket machines' default font size was huge and the train ride went smoothly.

And my awesome host family picked me up and brought me home. What more can a girl hope for?

Apple of my eye.

Some of you might have already picked up the fact that I'm slightly obsessed when it comes to this city. My New York. Belfast it is.

Tomorrow I'll make a day trip to Dublin to vote for the best president I could ever have imagined for my country. And drop by in the Amnesty International's Freedom Cafe. And possibly babysit!

On Sunday I will walk and walk and walk. Enjoy this new york and show some chosen bits to a someone who doesn't believe this city is really worth all the apple talk.

Näkö(vammais)kulma vaaleihin.

Edit: poimin tekstin tänään Facebookista tänne blogiini, koska minuakin näkövammaisena tämä tuokiokuva kosketti. Mutta kyseessä ei siis ole minun muistoni, vaan hieman eri sukupolven muistelot :)
***

"Sokkee, polkee, puolsokkee!"

Lasten pilkkalaulu kuuluu pihaltaHelsingin Munkkivuoressa kesällä 1964. Täytän tänään yhdeksän vuotta ja ne laulavat minulle. Että pitikin ruveta riitelemään sen pojan kanssa, joka talutti minut, lähes sokean kaverin tahallaan likaojaan. Jos vain olisin tiennyt, että hän on kulman Kingi, gimmojenkin mielestä.

Pilkkalaulu kaikuu yhä korvissani, kun vetäydyn autotallin oven taa itkemään. Mutta hei, nyt sieltä kuuluu uusi ääni. Tunnistan kaverin Pekaksi. Naapuritalossa asuva rehtori Haaviston poika käskee laulajia lopettamaan.

"Ei se kenenkään oma vika oo, jos ei nää kunnolla" sanoo tuo Pekka.
Huutelu katkeaa kuin seinään. Kingikään ei ivaa enää. Minä kuivaan kyyneleet ja mieleen juolahtaa: Pekasta varmaan tulee vielä jotakin.
Tytön ääni oven takaa: "Pekka, sä oot pihan Pressa."

Satakunnan Kansa 25.1.2012

Hannes Tiira on sokea tietokirjailija ja pastori. Ollut SDP:n ehdokas kunnallis- ja eduskuntavaaleissa.

***

Minun ääneni ei mennyt ensimmäisellä kierroksella mihinkään, sillä täältä puskasta on lähimmälle äänestyspisteelle Dubliniin autolla neljän-viiden tunnin matka suuntaansa, julksilla matkantekoon menee helposti vähintään tuplaten aikaa.

Toista kierrosta varten laitan tämän kuukauden tulot (117 puntaa) likoon ja matkustan edestakaisin. Ei ole sitten ainakaan minusta kiinni.

Sukkasillaan.

Yhteisön johtajallakin oli syntymäpäivä, tein sukat.

Today I was priviledged.

... to hear about my friend's new niece.
... to take some time for myself in the morning and walk to town in a bright January sunshine.
... to find some bargain muesli bars from the Co-op.
... to get two delicious avocados from the wee veg shop.
... to send a surprise parcel to Finland.
... to drink a lovely pot of Earl Grey tea and try a new flavour on my scone and then only pay for the tea for the scone was from yesterday (still yummy) and I had picked up some new local words and a bit of accent that made the barista smile.
... to meet and greet and have conversations with our new fellow volunteer, an Indonesian Jesuit, an amazing man.
... to have so many of my dear volunteers back home again - I've missed them so much!

I told others that...

Raspberry (how do you spell this?!) - white chocolate scone, apple and cinamon pancake and some organic Earl Grey with live music. The best way to start your Saturday on St George's Market.

Union Theological Seminary, Belfast.

Common Grounds Cafe, Belfast.

A wee memory from my past. Lives now as a doorstop-to-be in a carrier bag nest to my bed.

Lagan river.

... had an amazing day with the perfect Saturday market, great shopping, wonderful music workshop, a cosy cafe, interesting museum, lovely cinema, some more great shopping, lovely walks, gardens and the first spring flowers, L'Arche and dinner and D.

... you can laugh at me if you want but I still think Belfast is everything I always thought New York would be.

Viikonlopun pelastaja

Kuva Vida Vidan sivuilta.

Viikonlopun varusteiden survominen päivärinkkaan on taas puskenut hien otsalle siinä määrin, että huomaan taas pohdiskelevani tämän Vida vidan nahkalaukun hankintaa. Hintaa on himpan alle 200 puntaa, joten aikamoisesta investoinnista on kysymys. Toisaalta yritän itselleni vakuutella, että hyvä ja laadukas nahkalaukku kestää hyvinkin vuosikaudet. Ja pakko on myöntää, että on se vaan niin hyvän näköinenkin.

Edit: Kuvatkoon tämä holtittoman suuri laukkukuva nyt sitten tämän holtittoman laukkuhaaveen kokoluokkaa tällä erää...

Fisherman's Friend and the first lesson of Irish men

Jo ennen joulua valmistui toivepipo, josta oli tarkat speksit kuosia, korvienpeittoastetta ja värisävyjä myöten. Onnekseni käänteisen pipon malli täsmäsi vaatimuksiin aika hyvin ja hautajaisreissulla löytyi sopiva lankakin. Ja mitä tulee miehiin - kurttuoppintuntia ovat ainakin jotkut osanneet jo odottaa. Nelisen (!!) vuotta sitten teimme joulukuisen Dublinin retken Apteekintädin ja O:n kanssa. Matkan hedelmällisintä antia lienee kurttu, tuo kaikkia irlantilaismiehiä kuvaava lyhyt ja ytimekäs laatusana. Mikä se kurttu sitten on? Kuten havaitsemme, Ronin päätä koristaa kalastajamainen asuste, juuri ja juuri korvan ylimmän viidenneksen peittävä pipo, joka on taitettu hienoisesti kaksinkerroin. Pipo sijaitsee irlantilaisen takaraivolla hieman kipaa muistuttavaan tyyliin siten, että (otsa)hiukset (mikäli niitä on) saavat valtoimenaan rehottaa päähineen reunan alta. Voimme havaita kuvasta myös toisen irlantilaiskurtuille hyvin tyypillisen piirteen: naurunrypyt. Uloimmasta silmäkulmasta (kyllä, esimerkiksi allekirjoittaneella ne ovat ensisijaisesti sisäkulmassa) säteittäin ohimon ja korvan suuntaan etenevät rypyt ovatkin olennainen osa kurttua - jopa siinä määrin, että niiden voi aavistella vaikuttaneen myös termin muodostumiseen. Tällä havaintoyksilöllämme, Ronilla, naurunrypyt ovat erityisen hyvin havaittavat, sillä ne etenevät myös posken yläosaa pitkin. Tämän Frozen Planet -tyylisen luontodokumentin jatko-osaa voitte odotellakin sitten taas muutamia kuukausia.

Kuinka hyvä voi uusi vuosi olla, kun kolmella on käsityöt ja neljännellä on basso? Kun on keittiönpöytä, huojuva torni, juustoa ja hulvattomia juttuja. Kun voi omalla kielellään sanoa juuri niitä asioita mitä haluaa juuri niillä sanoilla millä haluaa. Kun on paikassa, jonne on aina tervetullut. Paikka, jossa on ihan tavallinen tyttö eikä mikään marginaaliyksilö.

Kaunis Helsinki, Pasilan aseman oikea talvipäivä ja kameran sisuskaluihin pesiytynyt ärsyttävä oranssi täplä.

P-Irlannin kotiin paluu on sujunut hyvin, kielenvaihdos väsyttää ja särkee päätä aina muutaman päivän viiveellä. Ollaan kouluttauduttu rakkaudesta ja siitä, miten rakkautta voi toisilleen osoittaa. Posti toi vinon pinon joulukortteja (kiitos!) ja ostamiani postikortteja ja tänään uuden polttimon lamppuun.

Julia, thanks for the Christmas package! <3

Puikot on taas viuhuneet, todisteita tulee myöhemmin.

Beanie factory.

Santa's little helper underguesstimated the amount of days in December and had Santa had to do a post-Christmas delivery. The pattern is probably the most popular pattern of this winter and no wonder - easy, fairly quick and it looks good!

Maybe I should do one for myself too!