Yhteisössä kökkiminen on sekä antavaa, että ottavaa. Välillä on raskasta, kun aina on jonkun vapaapäivä ja jollain tarve riipaista, niitä tarinoita kuunnellaan sitä päivätolkulla. Välillä käperrytään kylki kyljessä töllöttimen ääreen katsomaan romanttisia draamoja. Välillä kolmevuotias naapurinpoika julistaa rakkauttaan ja toisinaan täti-ihminen kaappaa vetämäni hartauden kesken kaiken. Välillä kommunikaatio sujuu, välillä tunnen olevani kasvattaja, jonka ojennusyritykset vain ohitetaan niin, etten halua alkaa jankuttaa. Lähetin ylemmälle taholle sähköpostia, venttiilipostia, kuten täällä sanottaisiin. Välillä mietin, tuleeko minusta tämän vuoden ajaksi katalysaattori tai ilmanpuhdistaja - ja onko työ- ja asuinyhteisöstä toivoakaan tulla paikka, jossa ei juoruiltaisi ja puhuttaisi pahaa? Tiistaista keskiviikkoon on taas vapaata, autolastillinen väkeä lähtee Derry-Londonderryyn ja tirautin päivällä pienet porut ylhäisessä yksinäisyydessä, koska minua ei oltu pyydetty mukaan. Huomenna menen taas terveyskeskukseen kertomaan tarinoita verkkokalvoirtaumista ja vammaisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti