Eilen tartuin ensimmäistä härkää sarvista ja lähetin sähköpostia yhdelle meidän yhteisön jäsenelle, joka opettaa Irish School of Ecumenicsissa. Siellä on kolme maisteriohjelmaa, joista yksi on kulttuurien- ja uskontojenvälistä teologiaa, yksi rauhanopintoja ja kolmas on konfliktien ratkaisun ja sovinnon koulutusohjelma. Kuulostaa suomeksi kyllä tosi hipiltä, mutta on todellisuudessa yhteiskunta- tai valtiotieteellistä ja teologista kunkin opiskelijan itse valitsemassa sekoitussuhteessa. Nyt vastauksia odotellessa!
Kahlailin eilen Cambridgen teologisen henkilökunnan profiileja, heidän opettamiaan kursseja ja tutkimusaiheitaan. Vähän epäilyttää, että onko siellä ketään, kenen kanssa minun intressini osuisivat yksiin, sillä minua ei liiemmin värisytä kirkkoisät tai Vanha Testamentti. Selasin myös college'ien vammaisopiskelijoille tarkoitettuja sivuja, joilla kuvailtiin ihan kaikki mahdolliset piirteet näkövammaisnäkökulmasta. Vähän nauratti mm. nämä:
"Day" light and magnifier availabe in library.
Sitten eksyin selailemaan Oxfordin nettisivuja ja kas, siellä on teologisessa luennoitsija, jonka intresseihin kuuluu se anteeksianto, josta minä haluaisin kandini kirjoittaa! Oxfordin maisteriohjelmat kestävät lähes kaksi vuotta, joten kustannuksetkin nousisivat aika korkeiksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti