Tänään oivalsin, että se unelma, joka on vuosia ollut muutama esite muuttolaatikossa, pöytälaatikossa, jääkaapin ovessa, milloin minkäkin paperin välissä, on yhtäkkiä muuttunut todeksi. Minä asun, siis todella asun, vuoden ajan kristillisessä yhteisössä tällä vihreällä konfliktien repimällä saarella, jossa syksy tarkoittaa sitä, että viidessä minuutissa kirkas auringonpaiste voi taittua kaatosateeksi. Minä asun yhteisössä, jossa esimiehenäni on huumorintajuinen Leena, kuukauden ajan saan nauttia kesäesimieheni Svenin seurasta. Jaan huoneeni joukon nuorimman, vähän epävarman ja äärettömän suloisen Sissin kanssa. Yritän olla nostamatta jalustalle monilahjakkuus-Ronia, ihailen suunnattomasti elämäntapaintiaani-Turria ja tunnen oloni kotoisaksi suomalaisen raskaan musiikin suurkuluttajan, hurjan näköisen, mutta kasvissyöjäksi tunnustautuvan Mörrin seurassa. Sitten on rapakontakaiset tytöt, huippuyliopiston kasvattama huippukaunis Elsa ja omalla tavallaan radikaalikin, espanjaa pulputtava Milli. Naapurimaan tummaääninen Aava ja joukon vanhin, joka ei olekaan Setä vaan Isukki. Sekä tietenkin saksalainen Poju, oikeaa pikkuveliainesta.
Kuinka onnellinen tästä perheestään saa olla?
1 kommentti:
Hieno unelma, tässä on vaan yksi outous. Tai hienous. Miten sen nyt ottaa. Turri ja Mörri ja Sissi ja Roni ja Poju ja ... Mä luulen, että sun unelmana oli vaan päästä suureen koiralaumaan ja niin tapahtui! Ps. meiän äitillä ja iskällä on jo uus hauvvavauvva, hienoneiti Arabella, pikkuvauvveli vielä. Tervetuloa sitä hoitamaan sitten, ku lähemäpänä ollaan kumpanenkin!
Lähetä kommentti