Teologin kesän on usein yhtä leirielämää. Kotiin tullessa on vieraantunut ruuanlaiton kaltaisista arkirutiineista ja kun sitten vihdoin tarttuu toimeen, ei muistakaan että perusohjeita noudattamalla ruokaa tulee aina neljän päivän satsi kerrallaan. Tätäkin sinällään herkullista bataatti-vuohenjuustokeittoa syötiin kyllästymiseen asti. Haaveilen siitä, että syksyn tullen tästä lähiympäristöstä löytyisi omaa väkeä, jonka kanssa kokoontua vaikka kirkon jälkeen sunnuntaisin laittamaan yhteistä lounasta. Pikkukaupunkimaisuutta, yhteisöllisyyttä.
Edellinen leiri oli raskas, monellakin tapaa. Oli vaikeaa huomata olevansa se epäsuosittu henkilö, jonka nähdessään nuoret ottavat puolustusasennon ja vastaavat kaikkeen vänkytysäänellään. Here some attitude for you! Ilmiö on yhtä selittämätön kuin leikki-ikäisten päättömät ihastukset, esimerkiksi se pikku-James, joka kulki perässäni viikon hokien you're so funnya ja nimeäni. Ihmissuhdetaidot eivät ole vahvinta alaani ja se jäi vaivaamaan, etten vajaan viikon vaivaannuksen aikana keksinyt keinoa purkaa jännittynyttä tilannetta.
Ystävien parisuhteesta muodostui kolmio, kolmen ihmisen rakkaussuhde. Rikkoo normeja ja on pyörinyt imelessä paljon viime viikkoina. Annan itselleni aikaa tottua ajatukseen, jonka kaihertavuus taitaa jälleen kerran juontua omasta parittomuudestani. Kateus vie kalatkin vedestä, sanoisi äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti