Olen palannut kotimaan kamaralle ja lupaan palata Blogistaniaankin pikapuoliin, jahka tässä tekstissä kuvatut tietotekniset haasteet on saatu ratkaistua. Sillä...
... tietokoneen näyttö alkoi reistata välivuoden aikana ja kaksi viikkoa ennen Suomeen paluuta virustorjuntaohjelmakin kuoli. Laitoin mailia Kelaan ja minulle luvattiin näytön huolto ja uusi virustorjunta, joten iloisena matkalaisena retuutin koneenraatoni, jonka kannesta valmistajan nimikirjaimetkin ovat sen kolmivuotisen elinkaaren aikana rapisseet pois, Näkövammaisten Keskusliittoon huoltoon.
... tänään selvisi, että onnekseni mahduin kuin mahduinkin teologisen praktikumiin, eli seurakuntatyössä tarvittavien taitojen harjoitteluryhmään. Hiphurraa, minulla on ainakin teoreettinen mahdollisuus valmistua kandiksi ensi keväänä! Olkoonkin, että praktikum tarkoittaa aamukahdeksalta alkavia luentoja kolmena päivänä viikossa.
... iltapäivällä kirjoitin vihdoin työpaikkailmoituksen henkilökohtaisen avustajan hakua varten ja olin siihen kovasti tyytyväinen. Lähetin sen Facebookiin statuspäivityksen kautta, minkä jälkeen alkoi tapahtua. Facebook nimittäin sylkäisi minut kitusistaan ja ilmoitti tililläni olevasta epäilyttävästä toiminnasta. Tiedä häntä, mutta koska se halusi minun joko kirjautuvan palveluun isoisäni tietokoneelta (ei mahdollista) tai tunnistautuvan, päädyin monimutkaiseen henkilökortin skannausprosessiin - onneksi äidilläni on skanneri. Nyt sitten odotellaan, tunnistaako FB minut kortista, joka on muuten mennyt vanhaksi vuosi sitten... Hohhoijaa.
... iltapäivällä lähetin sähköpostia tietokonehuoltoon kysyäkseni huollon aikataulua. Kuulemma Kela ei haluakaan huoltaa konetta, vaan minun pitää hakea kokonaan uutta laitetta. No sinälläänhän uutinen on oikein hyvä, koska kolmevuotias kone hidastelee ja köhii minkä ehtii, mutta kun opintojen alkuun on kaksi arkipäivää ja uuden laitteen hakemista varten pitäisi käydä apuvälinekartoituksessa, puskee kylmä hiki pintaan väistämättä.
4 kommenttia:
Oho! Sullehan on sattunu vaikka mitä! Mutta ihanaa, että oot taas Suomessa! Pakko vaihtaa pian kuulumisia teekupin ääressä!
Todellakin! Ei ainakaan tule tylsää ;) Koitetaan järjestää teehetki! Mä en ole tänä vuonna TTYllä läsnä, koska vuokran jälkeen ei ole rahaa matkustaa eestaas. Mutta varmaan Tampereella kuitenkin jossain kohti ja tervetuloa Hesaankin teelle ;)
Mä olen hakenut apuvälinekartoitusta reilu kuukausi sitten. Puhuttiin Kelan tädin kanssa, että se pitäisi saada mahdollisimman nopeasti, mutta eipä ole päätöstä kuulunut... Ehkä soittelen pian perään, koskan kuntoutusrahastakaan ei ole kuulunut mitään ja kohta mun rahat on tooooodella loppu.
Ronja, soita vaan. Mä luulen, että tässä on se kuvio, että sitä korkeakoulussa kuntoutumista varten päätöksenteko kestää (kai sulla oli siihen kuntoutussuunnitelmaa ja lääkärinlausuntoa ja mahdollisesti Keskusliiton lausuntoa mukana?) ja apuvälinekartoitus ja uudet apuvälineet voidaan myöntää vasta sitten, kun kuntoutus on myönnetty, koska ne on osa sitä. Eli kannattanee olla yhteydessä sinne kuntoutuspuolelle ja kysyä, puuttuuko niiltä jotain papereita tai lausuntoja vai mikä prosessia hidastaa ja sitten seuraavaksi hätyytellä kuntoutusrahaan ja apuvälineisiin liittyen. Se kuntoutusraha maksetaan muuten sitten vasta kuun lopussa.
Lähetä kommentti