Jos luette tämän ja asioitte ukin ruotsalaisen sielunveljen säätiöimässä huonekalutavaratalossa, voisitteko avustaa joulupukkia hankkimalla tälle tytölle linkin takaa löytyvästä Rillirouskun kuvasta löytyvän hedelmäkorin? Kiitos.
tiistai 30. elokuuta 2011
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Roskaruokaa.
Alkuviikosta televisiosta tuli hyvä dokumentti, jonka voi vielä katsoa myös Areenalta.
Olen muutaman kuukauden ajan dyykkaillut hyvässä ystäväseurassa.
Saaliina on ollut
ruusuja
croisantteja
viiliä
espressoa
pullaa
keksiä
maitoa
jugurttia
leipää
salaattia
kurkkua
kirsikkatomaatteja (puoli biojäteastiallista!)
leipää
Samasta paikasta oli yhdellä viikolla löytynyt Arabian uusia astioita suuren suuren astiaston verran. Oli katsokaas loppunut sellainen kampanja, jonka aikana oli saanut kerätyillä merkeillä lunastaa itselleen kippoja ja kuppeja. Roskiin vaan, hui hai!
Nyt oli kaupan jäteastiat uudistuneet. Mutta mitä on pakattu biojäte? Sellainen biojäte, johon voi laittaa yksittäispakatut espressonapit pakkauksineen päivineen? Onko jossain joku, jonka työtä on avata ja lajitella biojäte muovista ja muusta?

tiistai 16. elokuuta 2011
Mummolan vaatekaapilla.
Mummolassa on aina kahtalaiset keskustelun aiheet. Toisaalta asioiden tulisi kestää ikuisesti: pohjastaan huonokuntoiseksi mennyt 23-vuotias kattila on surkeaa tekoa, sillä kyllähän kattilan pitäisi päivittäisessä käytössä kestää ikuisesti. Toisaalta sitten meininki on "toisi tuo ukki nyt vaan mustia jätesäkkejä niin saisi heittää tätä tavaraa roskiin". Vaivihkaa olen vihjaillut, mitä minä tahtoisin tuholta pelastaa ja suoraan täräyttänyt kiellon heittää muutamia tavaroita pois.
Vaaleanpunainen, kukikas, käyttämätön villaviltti 70-luvulta on luvattu minulle.
Tänään kerroin, että tahtoisin sen posliinisen hammasmukin, jossa on roosan värisiä ruusuja. Toistaiseksi toiveelle vain tuhahdeltiin, "roskiin joutaisi".
Vuosien saatossa kutistunut mummi on vuoden päivät katsellut vaatekaapissaan roikkunutta ruutumekkoa sillä silmällä ja tänään mukaani lähtikin paitsi se ihana ruutumekko, myös jokseenkin eksoottinen, nilkkapituinen ja vetoketjulla suljettava violetti-vaaleanpunainen plyysiaamutakki.
Vielä minä pelastan sen kirkkaankeltaisen krijahyllyn, ruusuisen hammasmukin, eteisen seinälampun, raidalliset vohvelikangaspyyhkeet ja paljon muuta!
Kuviakin saatatte saada taas joskus, kun niitä intoudun ottamaan.
I made some vintage hunting at my grandparents'. So great!

keskiviikko 10. elokuuta 2011
Uusi perhe ja työtiimi.
Tänään saapui kovasti odotettu sähköposti.
Ensi vuoden perheeni ja työtiimini profiilit.
Meitä on 12.
Minä olen toiseksi vanhin.
Tyttöjä on viisi, poikia seitsemän.
5/12 on pohjoirlantilaisia.
Muut ovat Yhdysvalloista, Suomesta, Saksasta, Englannista, Ruotsista ja Kamerunista.
Tulevaisuudessa saan vielä perheen Belfastista.
Minulla on salainen toive host-isästä ja koiranpennusta, saa nähdä tärppääkö.

lauantai 6. elokuuta 2011
Leiriarkea.
Palasin kuukaudeksi kotimaan kamaralle ja leiriarkeen. Menoa on ja meininkiä, toinen kokonainen päivä menossa ja ensimmäiset jengit on muodostuneet, jumalanpalvelus pidetty ja hyvästä ruuasta nautittu. Yöt on lyhyitä, kuten aina. Kaipaan kotiin Pohjois-Irlantiin, mutta samaan aikaan nautin siitä, että tässä maassa asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, tutulla tavalla. Tuntuu hyvältä, että ihmiset ovat ajoissa ja että ylisosiaalisuutta pidetään ylisosiaaisuutena eikä tavoitetilana. Toisaalta on kurjaa, että tehokkuus painottuu niin, ettei opettajilla ole muka aikaa hiljentymiseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)