torstai 15. maaliskuuta 2012

Matkailu avartaa ja tyhjästä päästä kärsinee kukkaro.





Mentiin Millin kanssa Derryyn lomalle. Tarkoitus oli olla yön yli ja sitten suunnata nokka rajan yli liftaten ja bussimatkaillen. Ensimmäisessä etapissa oivalsin, että passi on kotona. Joten se siitä sitten. Hostelli osoittautui kuitenkin niin kotoisaksi, että päätettiin jäädä toiseksikin yöksi ja torstaiaamuna vaivasi flunssanpoikanen, joten päätettiin tulla kotiin.

Tiistaina käytiin ostoksilla, vaatekaupan alennusrekistä löytyi pöksyä ja paitaa varsinaiseen pappatyyliin, on vanhanajan henkselit ja kaikki. Henkselihousuissa kerroin sitten pubissa niin lennokasta tarinaa vessan oven edessä istuvalle Turrille, että vessasta tuleva derryläinen setä säikähti laajaa liikehdintääni ja tuli todistamaan, että "I'm a really friendly guy, don't hit me!"

Ensi viikolla menen Walesiin, lennän Belfastista Bristoliin ja takaisin. Eilen lentoaikoja tarkastellessani totesin varanneeni lennot Bristolista Belfastiin ja takaisin. Tätä ei olekaan sattunut vielä aikaisemmin.

Vähällä säädöllä ja lisämatkojen ostelulla loppu ja sitä myöten kaikki on nyt kuitenkin hyvin.

Ei kommentteja: