perjantai 20. joulukuuta 2013

Finnish Design Shop - joululahjaksi ilmastonmuutos ja pakkausmateriaalia?

Hyvä Finnish Design Shop,

tilasin kauttanne joululahjan kummipojalleni, se saapui tänään. Kiitos siitä, ehdin jo jännittää, jääkö poika ilman lahjaa heti ensimmäisenä joulunaan - se olisi ollut intopiukealle kummille kova pala, poika tuskin olisi ymmärtänyt eroa joulu- ja loppiaislahjojen välillä.

Tahtoisin kuitenkin tiedustella, millaiseen yhteiskuntavastuunäkyyn toimintanne pohjautuu? Hetkellisesti luulin nimittäin saaneeni väärän paketin, kun postin kassalla sain käsiini valtavan laatikon. Onneksi olin ottanut mukaani naapurimaan huonekalujätin valtavan säkin ihan muista syistä, sillä perinteiseen tyyliin kainalon alla tätä pakettia ei olisi saanut kannettua kotiin.

Kotona paketista kuoriutui kuitenkin se, mitä odotinkin. Jääköön näin joulun alla paljastamatta, mitä paketista kuoriutui, mutta näette sen tässä kuvassa: sekä lahjalaatikon että pakkauslaatikon. Huomaatteko eron? Niin minäkin. Joululahja olisi mahtanut postipakettiin noin 25 kertaa.

Tänä aikana, jolloin YLE on uutisoinut jo viikon postin pakettiautomaattien tukkeutuneen liioista lahjoista, liikennevälineet - nyt myös ne postin ylimääräiset kotiinkuljetusautot - tupruttavat ilmoille päästöjä päästön perään ja ilmastonmuutos on todellisuutta, teidän avullanne annoin kummilapselleni paitsi hyvän mielen, myös aimo annoksen ilmastonmuutosta.

Vuonna 2013 jokainen vastuullinen, kestävälle pohjalle rakennettu yritys pyrkii minimoimaan tuottamansa jätteen määrän ja pienentämään aiheuttamiaan päästöjä. Toivoisin saavani kuulla, mikä on FDS:n järjellinen selitys tälle täysin järjettömälle toiminnalle. Onneksi paketti sentään tuli Turusta, joten sitä tuskin tuotiin lentokoneella.

Ystävällisesti teidän,

kummitäti, 
joka toivoo että kummipoika voi elää elinkelpoisella planeetalla vielä, kun täti itse pukkaa horsmaa ja metaanipäästöjä

2 kommenttia:

Anelma kirjoitti...

Olisi kiva kuulla tosiaan paketointiperusteet!

Anonyymi kirjoitti...

Hei NN,

Kiitos yhteydenotostanne. Joulun alla meille tulee paljon tilauksia, joten pakkausmateriaaliakin kuluu paljon. Tilauksenne kanssa on todennäköisesti käynyt niin, ettei pieniä laatikoita ole ollut enää jäljellä, joten tuote on pakattu isompaan laatikkoon, jotta se ehtisi teille joulua kuten olitte toivonut. Näin olemme priorisoineet toiveenne tuotteiden saamisesta ennen joulua, sen sijaan että olisimme jääneet odottamaan pienempiä pakkauslaatikoita. Pakkaamme tuotteet tavallisesti käyttäen mahdollisimman vähän pakkausmateriaaleja.

Lähetämänne kuva ei valitettavasti auennut.

Ystävällisin terveisin,