tiistai 3. huhtikuuta 2012

Takapakki.

Otin yhteyttä sosiaalityöntekijääni tarkistaakseni henkilökohtaisen avustajani tuntimäärät. Selvisi, että avustajapäätökseni ei ole enää voimassa ja minun täytyy anoa avustajaa uudelleen. Sinällään asia ei ole monimutkainen, koska vammani vuoksi olen oikeutettu apua saamaan ja opiskelijana avulle on vissi tarve, mutta tämänkaltaisten prosessien aloittaminen ulkomailta käsin on haastavaa, etenkin kun minulla ei ole tällä hetkellä osoitetta Helsingissä, vaikka se kotikuntani onkin.

Opintojen suhteen en ole saanut aikaan mitään muuta kuin suunnitelmia, jostain syystä tämä toteutusvaihe aina tökkii.

Viikon päästä olen kuitenkin jo lomalla ja toivoakseni saan ajatukset irti vapaaehtoistöistä ja saan edistettyä Suomen arkikuvioita edes johonkin suuntaan.

Ei kommentteja: