maanantai 9. huhtikuuta 2012

Etsy unelmiasi.






Tuppulassa on lauantaina markkinat ja minun lankakauppani täti toivoi, että toisin neulomuksiani myyntiin. Ehdin lopulta kutaista vain yhden vauvavillatakin, mutta markkinat on jatkossa kuukausittain ja toivottavasti kysyntää riittää.


Haaveilen Etsy-kaupasta, jossa voisin myydä tuotoksiani ja jonka tulot voisin pistää säästöpossuun reissurahastoa kartuttamaan. Nimikin on jo mielessä, joten ehkä syksymmällä.


Haikeilen Belfastissa koti-ikävän kourissa, makaan lainasiskon rapisevan peiton päällä ja kuuntelen sateen ropinaa kattoikkunaan. On ikävä kotiin, jossa eilen juotiin viiniä ja syötiin suklaata ja oltiin kotoisasti. Kotijesuiitta antoi käyttämättömät, liian pienet tennarinsa minulle, joka olin juuri murehtinut itsekseni kesän kengättömyyttä. Meillä oli mukavaa ja tänään keskuksessa oli häät, joiden huipennuksena toiset pistävät jalalla koreasti paraikaa, en tiedä tuleeko minulle mahdollisuus nähdä ja kokea toinen ceilidh. Toisaalta on ikävä toiseen kotiin, kirpeään kevätaamuun, jossa aurinko häikäisee hangilta. Mummolan aamupalapöydästä avautuva järvinäköala, kaikki veljet ja ruispuuro, kunnon juusto ja jugurtti. Tämä ristiveto taitaa olla vain enteilyä siitä, millainen se seuraava, ihan oikea ja kokonainen lähtö tulee olemaan.

Ei kommentteja: