Jänniä paikkoja on kaksikin.
Ensinnäkin...
... toinen polvi reistaa. Mokoma alkoi jäykistellä toissa päivänä ja nyt kärvistellään maanantaihin, jolloin tarvittaessa tehdään retki paikalliseen terppakeskukseen. Uskomatonta, koska viiden vuoden aikana olen käynyt terppalassa tasan kaksi kertaa: kerran halkaisin sormen säilyketölkillä ja toisen kerran epäilin silmässä olevan häikkää.
Toiseksi...
... tapasin vuosivapaaehtoisten koordinaattorin aamulla ja hän antoi jäljellä olevaa aikaani varten (2vk) varten tehtäväksi A. viettää vähemmän aikaa tietokoneella hengaillen ja B. ottaa kontaktia ryhmiin, ei ainoastaan yksilöihin. Ymmärrän hyvin, että he haluavat nähdä pärjäämiseni niillä alueilla, joista eivät ole aivan vakuuttuneita, mutta koen tilanteen silti hieman painostavana (etenkin kun työntekijöiden lomien vuoksi minua tarkkailee esimieheni). Lisäksi koen, että "heikkouksien" osoittaminen on osittain myös turha moite. Ehkä loukkaannun turhan helposti, mutta siitä huolimatta olen hieman pahoillani. Täällä on langaton verkko kahdessa rakennuksessa ja minulla on kaksi adapteria, joista toinen toimii tietokoneen kanssa ja toinen ei, minkä lisäksi ne eivät käy yhteen kaikkien rakennusten pistorasioiden kanssa. Lopputuloksena on, että minä (ja moni muu) ovat istuneet päärakennuksen aulassa koneineen päivineen, välillä liikaa ja välillä mielestäni ihan kohtuullisissa määrin, sillä se on ollut ainakin minulle ainoa paikka päästä verkkoon - niin sähkö- kuin tietoverkkoon...
Mitä tulee ihmiskontakteihin, koen vain tulleeni väärin tulkituksi. Jokainen tekee töitä persoonallaan ja minä olen viettänyt paljon aikaa pikkulasten kanssa toimien ja rupatellen. Kuulemma otan hyvin kontaktia yksilöihin, mutta pitäisi harrastaa enemmän "small talkia ryhmien kanssa" enkä aivan ymmärrä, miten se tapahtuu. Keskustelin koko keskuksen johtajan kanssa erään ruokailun yhteydessä suomalaisesta kulttuurista ja sen erityispiirteistä ja kerroin (väkivallan, alkoholin kulutuksen ja kauniin luonnon ohella), ettei Suomessa ole oikeastaan minkäänlaista smalltalkkulttuuria. Tämän päivän keskustelussa asetelma oli kääntynytkin niin päin, että "smalltalk-kyvyttömyys on ihan ok kulttuurisesti, mutta täällä sitä pitäisi harrastaa". Häääh?!
Huomenna selviää, missä tehtävissä työskentelen seuraavat kaksi viikkoa. Toivon pääseväni kokeilemaan seikkailutoimintaa, keittiötöitä tai ryhmänohjausta, vaikka onkin sellainen olo, että isoveli valvoo ja keskustelujen sisällöt ovat ilmeisen julkisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti