perjantai 24. kesäkuuta 2011

Kesä alkoi vauhdikkaasti.


Kahden viikon leirirutistus uudessa ympäristössä osittain uusien työkavereiden kanssa on saatettu kunnialla päätökseen. Pikainen ilmastonmuutos helteestä jääkauteen aiheutti flunssaa ja pöpöt jylläsivät, mutta oksennustautikaan ei levinnyt kulovalkean lailla. Kulttuurishokkia oli ilmassa puolin ja toisin, mutta loppujen lopuksi jäi kuitenkin hyvä mieli. Nyt voi hyvillä mielin seurata leirin jälkipuintia sosiaalisessa mediassa ja mietiskellä omia tunteitaan, kun tuppaa aina kiintymään mahdottomiin henkilöihin. Voe voe.

Leirirutistuksesta alkoikin sitten puolen Suomen turnee, vuoden tauon jälkeen piipahdin mummolaan, vierailin toisella leirillä vetämässä muutaman tunnin ohjelman järjestöharjoittelija H:n kanssa ja vierailin ihanan ystäväpariskunnan ihanassa kodissa. Tuli levollinen olo, kun katseli kahden toisiinsa rakastuneen arkea yhden illan verran ja näki, että kaikki keväällä tapahtuneet nopeat muutokset ovat johtaneet hyvään ja oikeaan lopputulokseen. Asiat aina järjestyy, näemmä. Juuri ennen mummolasta lähtöä käytiin mummin kanssa "ihan vain katsomassa" kahdella uudella kirpparilla ja sen katselukierroksen satoa lienee nähtävissä sitten, kun allekirjoittanut taas asuu jossain.

Välissä piipahdin iltapäivän verran Tampereella, suosittelen Kahvillaa ja Gopalia Tammelassa! Helsinki tuntui vieraalta, mutta M&R:n kodissa oli taas tervetullut olo. Vein sinne yllätysvieraankin ja kaikki oli niin kovin iloista ja auvoisaa. Varastosta löytyi kadonneiksi luultu kirjaston kirja, invaparkkiläpyskä ja Siionin virret ja Partioaitassa sain rahani takaisin helmikuun lopulla ostetuista Tretornin kumisaappaista, jotka leirin aikana puhkesivat. Kumpikin.

Nyt on meneillään keskikesän pyykki- ja pakkausmaraton, sillä huomenna hyppään bussiin, lennän yötä myöten Dubliniin, majoitun Temple Barissa sijaitsevaan majataloon ja sunnuntaina suuntaan Belfastiin. Tiistaina sitten toteutuu yksi unelma, josta saatte kuulla varmasti vielä paljon.

Kesän tavoitteena on palata tänne Blogistaniaan, tarjoilla enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä, nyt kun taas kommentitkin toimivat. Toivottavasti te olette edelleen täällä!

2 kommenttia:

Kirjailijatar kirjoitti...

Oikein hyvää matkaa sinulle Belfastiin! Olet tosiaan reissunainen ainakin Suomen turneesta päätellen. Mutta silloin on mentävä, kun voi - eikös vaan :)

neitinomad kirjoitti...

Joo, viimeisen vuoden ajan olen ollut kyllä kovasti matkan päällä. Tämä Suomen kierros oli kyllä vähän liian tiivistahtinen, mutta aina aikataulut ei vaan kerta kaikkiaan jousta.

Terveisiä Dublinista, yö on nukuttu hyvin, kohta nokka kohti Belfastia ja sieltä sitten tiistaina eteenpäin.