Varapäre.

Toista viikkoa näkövammaiskuntoutuksessa mennään. Välillä on ollut tukalampaa ja toisinaan, kuten tänään, aivan ihanaa. Aamupäivä käsityönohjaajan kanssa kaksin, väkertämässä muovipärekoria, tai siis virallisesti pärekoria synteettisestä nauhasta. Keskustelunaiheina muun muassa

Muistojen bulevardi

Antti Nylén

ekologia

kirkko ja yhteiskunta

Ville Ranta

kierrätys

entisaikojen elinolot

minimalismi

kerskakulutuksen tilapäisyys

kestävä elämäntapa

käsityöt ja kädentaidot

sisustus

valaistus

estetiikka

retro ja vintage

Ja kaiken sen lomassa syntyi tämä pieni koppa, johon tulevaisuudessa toivottavasti sijoitetaan kummilasten lelut vierailuja varten.

Minun työurani.

Työuria pitää Suomessa pidentää alkupäästä. Viimeksi tätä ehdotti Jutta Urpilainen.

Minun työurani alkoi 13-vuotiaana katusoitolla Tammelan torilla. 15-vuotiaana tein kyselytutkimusta tiedekeskus Heurekalle. 17-vuotiaana olin museovalvojana äidin työpaikalla. Lukioaikana tein töitä portsarina ja yövartijana. Armeijan jälkeen olin aulavahtimestari Nokialla. Korkeakoulun alussa työskentelin siivoojana ja turvatarkastajana. Myöhemmin oman alani töissä musiikin opettajana, äänisuunnittelijana keikkamuusikkona. Nyt olen aivan opintojeni loppuvaiheessa ja olen kokopäivätyössä kulttuurituottajana. Mutta minun työurani ei ole tilastollisesti edes alkanut.

Tuomas Saloniemi

Minun työurani alkoi muistaakseni noin 10-vuotiaana harmonikansoittajana ja laulajana Jämsänkosken kaupungin juhannusjuhlissa. Nämä ensimmäiset palkkatuloni olivat merkittävä pesämuna kun säästin rahaa ja ostin sittemmin oman 250-litraisen akvaarion tarvikkeineen. 11-12-vuotiaana soitin paikallisen kesäteatterin esityksissä haitaria, josta sain myös pienen palkkion. Lukioaikana tein töitä puhelinmyyjänä ja jälleen hanuristina kesäteatterissa, tällä kertaa Hyvinkäällä. 18-vuotiaana olin kesätöissä Puuhamaassa, jossa tein 10-tuntista työpäivää 21 markan tuntipalkalla ja parhaimmillaan yhdeksän päivää putkeen työskennellen mm. moottoriradoilla, polkuveneillä, myymälässä, golfautoilla ja junan kuljettajana. Abikeväänä kirjoitusten jälkeen olin pari kuukautta Riihimäen Citymarketissa leipomon myynninedistäjänä eli hyllyjentäyttäjänä. Musiikin ammattiopintojen aikana tein oman alani töitä joka kesä armeijan jälkeen kesäkanttorina tai kanttorin viransijaisena sekä talvikaudella viikonloppuisin keikkaluonteisesti. Talvikaudella johdin myös opintojen ajan kuoroa jonka harjoitukset olivat kerran viikossa ja toimin jonkun aikaa Savon Sanomien musiikkikriitikkona. Kanttorinkeikkojen lisäksi tein laulusolistikeikkoja ja toimin kuorojen avustajana, siis amatöörikuoroon palkattuna ammattilaulajana. Ensimmäisen maisterintutkintoni jälkeen ehdin työskennellä vs. kanttorina muutaman kuukauden ennen jatko-opintojani. Näiden lähes lopussa olevien opintojen aikana olen toiminut edelleen kanttorina sekä keikkaluonteisesti että viransijaisena, Kansallisoopperan kuorolaisena sekä laulajana solistina ja kuorolaisena eri puolella Suomea ja Eurooppaa. Opintotukea sain toisen tutkintoni ensimmäisen vuoden ajan, tämän jälkeen (2010-) olen elättänyt itseni töillä ja satunnaisilla apurahoilla. En tiedä alkoiko tilastollinen työurani valmistuttuani ensimmäisen kerran 2009 ja jos alkoi, niin keskeytyikö se aloittaessani toisen tutkintoni samana vuonna. Kyllä se kohta kuitenkin alkaa.

Jussi Salonen

 Minun työurani alkoi 15-vuotiaana, kun olin äitini työpaikalla toimistoapulaisena kahden viikon ajan. Tein samoja toimistoapulaisen töitä seuraavanakin kesänä, minkä lisäksi työskentelin kuukauden kaupungin vanhainkodin dementiaosastolla. 17-vuotiaana pääsin työkokemukseni ansiosta kuukaudeksi yksityiseen dementiakotiin hoitoapulaiseksi ja 18-vuotiaana työskentelin kesän ja osan kouluajastakin 4H:n kotipalvelussa, pääasiassa siivoten vanhusten koteja. Abikevään, kesän ja seuraavan alkusyksyn työskentelin edelleen kotipalvelussa, minkä lisäksi tein täyttä työviikkoa paikallisen golfkerhon toimistossa ja kahviossa. Samana kesänä työskentelin myös rippileirin apuopettajana, isosten ohjaajana. Lähdin opiskelemaan tuotantotaloutta, mutta kesän 2007 työskentelin seurakunnan kerhonohjaajana. Kesällä 2008 olinkin jo kesäteologi ja syksyllä aloitin opintoni teologisessa tiedekunnassa Helsingissä. Siitä asti olen työskennellyt kesäni seurakuntien ja kristillisten järjestöjen kesäteologina. Opintojen lomassa olen tehnyt keikkatöitä muun muassa seminaaritulkkina ja kouluttajana. Tuntuu omituiselta, ettei kymmentä lomatonta kesää ja yli 20 opetettua rippileiriä lasketa työuran alkamiseksi.

neitinomad

Minua loukkaa joka kerta, kun joku hävytön tai typerä urpo haluaisi varhaistaa “työuran alkua”, vaikkapa leikkaamalla opintotukea. Jokainen, joka väittää minun työurani alkavan opintojen päättymisestä voisi mennä itseensä.

*     *     *

Kopioi tämä blogipostaus ja pidä mielellään sama otsikko. Liitä muiden tarinoiden alle oma tarinasi, linkki blogiisi ja julkaise. Laita tarina eteenpäin. Pidä nämä ohjeet mukana. Kerrotaan maailmalle minkälaisia työuria meillä on.

Miten näitä vielä voisi pidentää?

Call me mama! Godmama!

On Sunday night my friend called me and in the end of our lenghty conversation she asked if I'd like to be her firstborn's godmother. I am so delighted!

I've spent the last four days googling for gift options, enquiring my friends' experiences of gifts both as godparents and parents and googled a little more. There is so many traditions when it comes to baptism and some of them are just ridiculous if you ask me. Why should a 2-month old get cufflinks and who on earth wants to store their kid's first teeth in silver boxes once they come loose?!

My thoughts have wondered along the lines of traditional silver spoons with the wee one's details engraved in it or tiny silver cross necklaces. On the other hand a kickbike, a children's Bible or a good quality backpack for spare nappies and onsies for now and for daycare use later might've been nice.

In the end it looks like I'll end up with the most traditional: silver spoon. The same one I've got 26 years back.

Today the mailman brought me an invitation to the babtism. It says Godmother on the envelope and the card has F's tiny footprint on it. Am I getting old or what - there was an aaaawww and something wet in my eye after opening it...

Sosiaalinen ongelma.

Teologin kesän on usein yhtä leirielämää. Kotiin tullessa on vieraantunut ruuanlaiton kaltaisista arkirutiineista ja kun sitten vihdoin tarttuu toimeen, ei muistakaan että perusohjeita noudattamalla ruokaa tulee aina neljän päivän satsi kerrallaan. Tätäkin sinällään herkullista bataatti-vuohenjuustokeittoa syötiin kyllästymiseen asti. Haaveilen siitä, että syksyn tullen tästä lähiympäristöstä löytyisi omaa väkeä, jonka kanssa kokoontua vaikka kirkon jälkeen sunnuntaisin laittamaan yhteistä lounasta. Pikkukaupunkimaisuutta, yhteisöllisyyttä.

Edellinen leiri oli raskas, monellakin tapaa. Oli vaikeaa huomata olevansa se epäsuosittu henkilö, jonka nähdessään nuoret ottavat puolustusasennon ja vastaavat kaikkeen vänkytysäänellään. Here some attitude for you! Ilmiö on yhtä selittämätön kuin leikki-ikäisten päättömät ihastukset, esimerkiksi se pikku-James, joka kulki perässäni viikon hokien you're so funnya ja nimeäni. Ihmissuhdetaidot eivät ole vahvinta alaani ja se jäi vaivaamaan, etten vajaan viikon vaivaannuksen aikana keksinyt keinoa purkaa jännittynyttä tilannetta.

Ystävien parisuhteesta muodostui kolmio, kolmen ihmisen rakkaussuhde. Rikkoo normeja ja on pyörinyt imelessä paljon viime viikkoina. Annan itselleni aikaa tottua ajatukseen, jonka kaihertavuus taitaa jälleen kerran juontua omasta parittomuudestani. Kateus vie kalatkin vedestä, sanoisi äiti.

Japanilaiseen tyyliin.

Kaksi palaa tatamia.

Yksi ohut futon.

Tyynyjä ja valokuvia.

Päiväpeitto vauvavuosiltani.

Harmaa seinä.

Siitä on viihtyisä alkovi tehty.

Summer breeze.

The third day of hauling stuff.

This time we took 7 boxes on a bus with a friend.

Hung too many shirts and piled too many tshirts in the wardrobe.

We got the rugs on floors, flattened so much card (luckily I got a lot of practice in that last year as recycling was my specific responsibility as a volunteer!) and dusted cushions, stacked books on shelves and discovered six lamps (I have space for two).

Amazing.

The yellow bookshelf.

In my childhood things didn't come easy.

"Everyone else has it!" doomed your destiny - you wouldn't get it if you gave such a bad argument.

Sometimes you had to wait long and be patient.

I waited for this bookshelf.

It resided in my grandparents' loft for a quarter of a century and for at least the past 15 years it was obvious to everyone it was me who dreamt of a shared life with that bookshelf.

When I told my grandpa I was about to move again he asked me if I'd like to have it.

Here it is.

With home delivery.

Assembled by grandpa (87).