perjantai 4. marraskuuta 2011

Tuppulandia.





Ainakin R. on kysellyt asuntoesittelyä sun muuta, joten aloitetaan nyt vähän laajemmasta näkökulmasta - meidän tuppulandiasta. Perjantai-illan pimeä ehti ennen kuin kaikki kuvauskohteet tuli ikuistettua, joten olkoon tässä nyt maistiaisia ensi hätään.

Kukaan ei tunnu tietävän Tuppulan asukaslukua, paikallisten "varma tieto" on vaihdellut 4000 ja 14 000 asukkaan välillä. Keskustassa on yksi katu, jonka poikkikadulla on K-Marketin kokoinen market, pääkadulla on neljä apteekkia, käsityöliike (toinen käsityöliike oli sulkenut ovensa tänään) ja erinäisiä muita liikkeitä kahvilasta leipomoon, antiikkikauppaan, sisustuskauppoihin, kenkäkauppaan, ruokakauppaan, paperikauppaan... Lankakaupan täti tuntee minut nimeltä, hedelmäkaupan setä tietää, että vapaapäiväni on koittanut, kun tallustan putiikkiin, suunnistan takaseinälle ja hetken puristeltuani valitsen kaksi avocadoa. Myös lempikahvilan tyttö tietää, että tahdon skonssin ja teetä tai kahvia.

Lempikahvila tarjoaa kylttinsä mukaan "hyvää ruokaa koko päivän", mutta muutaman viikon täällä asuttuani tiedän sen tarkoittavan, että viiden jälkeen sisään ei enää pääse. Paperikaupasta löytyy vapaapäiväksi lehti, kun jaksaa tarpeeksi kauan zoomata ristisanojen ja moottoriurheilun väliin. Country Living on ihan lemppari, tänään löytyi Design -lehti.

Postitoimisto on apteekissa, shampoo ja naamanpuhdistusaine kannattaa ostaa apteekista ja jos kadun varteen pysähtyy auto, liikenneruuhkan ainekset on kasassa.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Coasteering.




Just to give you a heads up before a longer post: we've been coasteering. Teambuilding. Throwing ourselves off cliffs into the freezing sea. It's easy to trick blind people: "It's about ten feet!" - when it's actually 20 or more...

tiistai 25. lokakuuta 2011

Aili.






On the day that my granny got ill the weather was sad, some how distant, there was fog in the sea.

The day my granny passed away was warm, nearly summery. There was sun and rain, wind and no wind at all. I was wearing my granny's stockings, the ones she wanted to throw away and her dress that she gave me just before I left overseas. And my father's cardigan, the one that granny knitted him in 1978.

Today I miss home.

I called my grandfather and asked how he's managing. "Well, otherwise fine but I never got around to learn how to do my laundry."

maanantai 24. lokakuuta 2011

Hyvästi mummi.

Sanoja on vähän, tunteita on paljon. Englanniksi tunnesanoja on vielä vähemmän.

Isä soitti aamuyöllä, että mummi on viety Kuopioon, aivoverenvuoto on yltynyt ja aivotoiminta taantunut, vuoto on liian suuri leikattavaksi. Aamun tai päivän tunteina hän nukkunee pois.

Tuntuu väärältä olla täällä, kaukana perheestä. Koko skaala syyllisyydestä ikävään, pettymyksestä suruun ja toisaalta kiitollisuuteen siitä, että mummin toive päästä pois ilman laitoksessa virumista toteutui.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Villayllätys.






Vapaaehtoiskaverini Teuvo tuli tänään yläkerran käytävässä vastaan, ojensi minulle valkoisen, täysvillaisen Aran-neuleliivin ja totesi, että jos koko passaa, niin liivi on minun. Olin puulla päähän lyöty - minun?! Teuvo oli kotona käydessään kertonut tiimimme jäsenistä ja maininnut, että pidän neulomisesta. Mummonsa oli sitten kysynyt, mikä minun kokoni on, johon Teuvo oli sanonut, ettei oikein tiedä. Mummo sitten ajankulukseen neuloa putkautti arvioidulla kokoluokalla tehdyn neuleen, jossa on Aran-neuleoppaasta ihailemiani lempikuvioita. En tiedä mitä sanoisin ja miten päin olisin! Liivi on kuin minun mittoihini tehty, se on täyttä villaa ja sellaisena harvinaisuus, varsin arvokas sellainen. Napit minun on valittava ja ommeltava itse, mutta napinlävetkin on valmiiksi laitettu. Kiitos!
My fellow volunteer Freddie (and his granny) surprised me today by giving me a hand knitted Aran vest made of 100% wool. The garment is gorgeous, made by a guestimation and it fits me perfectly. I do not know what to say. What do you say?

torstai 20. lokakuuta 2011

Vintagen mekka.






Those of you who didn't know it by now: I love vintage. In this country it is everywhere. And what is even better, the charity shops recognise it as vintage, place it in the vintage section but don't know that they could often add another 0 in their price tags. Happy days!

Coleraine, paikallisten Kokkola (pieni kaupunki isolla keskustalla) oli valloitukseni kohde tänä sateisena aamuna. Pari vapaaehtoista oli lähdössä aamubussilla Derryyn, mikä selvisi minulle vasta kun silmät sikkarassa kömmin tavaroineni alakertaan. Äkkiä takki niskaan ja tyyppien kanssa samaa matkaa bussille, saatiin matkalla vielä yhdeltä tutulta kyyti, luksusta. Happy days!

Köpöttelin kaupungin keskustan edestakaisin, poikkesin useampaankin kakkoskäsikauppaan. Ensimmäisestä mukaan tarttui kahdet tennarit, kolmannesta Ruutille takki ja itselleni Laura Ashleyn mekko. Kuvat eivät tee oikeutta, täällä sataa ja on harmaata, mutta mekko on niin hoikalle tehty, että tästä alkaa laihdutuskuuri! Mekko on priimakunnossa ja takin ja mekon sain mukaani alle 20 eurolla. Happy days!

Pikavisiitillä lankakauppaan löytyi tietoa täysvillaisista perinnelangoista sekä lankoja ja nappeja muutamiin mielessä pyöriviin projekteihin. Kotikaupungin Snip-lankakaupasta löytyi aarteita, joita esittelen ehkä huomenna. :)

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Sharing and not.

The last days have been a lot about sharing. Sharing life stories, sharing time together, sharing rooms (with new people as well), sharing meal times and sharing sharing sharing. The centre is empty of visitors until Friday and at times I feel it is difficult to breath. That it is wonderful to have a normal family as a next door neighbour, get a lift to town hours before anyone else is going to wake up and do my off-day-routines: avocado from the lovely, tiny fruit shop, fresh newspaper and a magazine from the news agents, something from the grocery store - the pretty one, not the super market. A walk to a new cafe, a scone and some coffee, astonishing views and no pressure to talk to anybody.

Granny is in hospital, she had fallen in the kitchen last week and hit her head on the tiles. Something is bleeding in her brain. Why am I here and not there?

It's a lot of partying here, a lot more alcohol that I'm used to consume and a lot more alcohol consumed at home compared to the amounts consumed in my previous homes. Lots of talk about things I don't like.

There are things in this culture that I don't like, things that I disagree with. Major things.

I've been blogging for years and do remember that there are times when you are more concious about your (or the blogs?) audience. Who are reading this? How does it affect my writing if there are fellow volunteers reading? Or family members? To be fair, most of the things I write are in a language very few people understand (globally), but on the other hand - when I think about the trouble I'm having speaking and producing English at the moment maybe it is good that there is a written record here and it covers at least some of the issues I haven't been able to express elsewhere.

Tomorrow is still my weekend, I'll take the morning bus to a bigger town, drink coffee and buy more wool. Which is another issue I get picked on. My knitting and the packages I get.